torstai 17. huhtikuuta 2014

Ehkä

Minulle oli tullut puhelu Pittsburgh Filmmakersiltä. Tietenkin olin silloin jossain muualla kuin puhelimen ääressä ja vastaaja temppuili, joten sain viestin vasta tänään. Minä taidan päästä haastatteluun!

Olen yrittänyt kuvata luontoa nyt kun kevät tekee tuloaan. Toissayönä oli kova yöpakkanen ja kaikki kukat kuolivat. Tunnen olevani aina aivan vieraalla alueella, kun en kuvaa ihmisiä. Mutta yritän oppia tätäkin osa-aluetta. Olen lukenut Roberto Valenzuelan kirjaa Picture Perfect Practice. Yritän kouluttaa silmiäni näkemään.

Kävin ulkoilemassa perheeni kanssa eläintarhassa. Sieltä löytyi kaunista symmetriaa.



sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Muotokuvaajan maisemakuvia

Minä rakastan kuvata ihmisiä. Kaiken ikäisiä. Aitoja ihmisiä.
Erityisesti minä rakastan kuvata lapsia. Ottaa kameran käteeni ja ryhtyä jahtausleikkiin. Lopputuloksen tarkka kontrolloiminen on mahdottomuus. Se on aina hieman yllätys.

En ole koskaan välittänyt suuremmin maisemakuvauksesta. Ihmiset ovat kiehtoneet minua aina paljon enemmän. Nyt kuitenkin lähdin kokeilemaan uutta polkua. Poikkean vain hetkeksi.
Osittain siihen inspiroi filmikameran manuaalinen tarkennus. On lohduttavaa kun kohde pysyy paikallaan. Sitten puoleensa veti HDR. Ei ehkä ihan minun ominta osa-aluetta. Minun, jonka silmät lepäävät samettisen epätarkoissa taustoissa ja pehmeissä ihon sävyissä.
Mutta silti täytyy myöntää, että näiden tekeminen on aika kivaa.

Kuva samasta paikasta kuin alempana. Hieman erilainen tunnelma täällä digikuvausmaailmassa. Kummasta sinä pidät?


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Filmin lumoa

Hakemuspaperit on tehty. Hakemus opiskelemaan valokuvaajaksi. En ole hakenut opiskelemaan yli kymmeneen vuoteen. Jännittää. Unelmien tavoittelu on jännittävää.
Eilen soi puhelin. Hakemus vastaanotettu. Kutsu haastatteluun voi hyvinkin olla luvassa. Puhelun päätyttyä ensimmäinen ajatus oli, että kuulostinkohan ihan ääliöltä. Sitten otin kameran käteen ja olin oma itseni. Tällaisena minä toivottavasti kelpaan. 
Ostin Ebaysta vanhan filmikameran. Nikon FE2 ja 50mm AI-S linssi. Se on kaunis. Se on tehty silloin kun minä synnyin. Se pitää tarkentaa manuaalisesti. En ollut varma toimiko se oikein. Laitoin sisälle rullan Kodak Potra 400 filmiä ja harkiten käytin kaikki 36 ruutua. Harkiten, vaikka lopputulos saattaisi olla pelkkiä yli- tai alivalottuneita ruutuja. Valotusajat kuulostivat olevan oikeilla jäljillä, muttei siitä voinut olla varma.
Lopputulos oli ihastuttava. Kuvia, joissa oli luonnostaan se tunnelma ja samettisuus, jota digitaalisiin kuviin yritämme saada kaikenlaisilla efektiohjelmilla. Ja lisäksi käyttökelpoisia ruutuja oli yli puolet kolmestakymmenestäkuudesta. Milloin niin olisi käynyt digitaalisella kameralla?  Ilmaisella digitaalisella filmillä. Ei kertaakaan ainakaan minulle. Tässä on puolensa. Ja sitä jotain ihanaa taikaa. Tämä saa meidän päivittäisen vaunulenkin maisema näyttää taideteokselta. Maailma on kaunis.